Louna Rogan juhlacupin toinen osakilpailu on Jokioisilla huomenna. Rastit ovat melkein kaikki jo paikoillaan. Suunnistuskisan järjestäminen taajaman keskustassa aiheuttaa hieman ongelmia rastien paikoilleen viemisessä. Perjantai-iltana keskustassa on liikkeellä paljon väkeä. Jollekkin väkijuomien nauttijalle voi tulla mieleen siirtää tai hävittää eteen tulevia rasteja illan ja yön aikana. Jotta rastit olisivat paikoillaan kisan alkaessa pitää varautua siihen, että kaikille näkyvimmille rastipaikoille voi viedä rasteja vasta vähän ennen lähtöä. Nyt huomiselle jäi vielä yhdeksän rastia vietäväksi.
Muutamia huomioita kisamaastosta. Osa rasteista on kymppitien toisella puolen. Valtatien ylityksessä kannattaa olla varovainen. Juoksijat eivät juurikaan kulje valtatien vartta, mutta pyöräilijät tulevat varmaankin käyttämään Turku - Hämeenlinna tietä jonkin verran.
Kisakeskuksen vieressä on Paukkumäen ulkoilualue. Siellä on muutamia rasteja. Alueella on myös frisbeegolfratoja. Kannattaa ottaa huomioon kiekkoa heittävät, joita hyvällä säällä lauantaina saattaa olla runsaastikin.
Kisakartan alueella on museorautatie, jolla ei ole vielä virallista aikataulun mukaista liikennettä. Mutta tilausjunia tai huoltotyötä tekeviä junia saattaa kisan aikana liikkua raiteilla. Junaradalla liikkuminen on kielletty, mutta radan saa ylittää mistä kohdasta haluaa.
Jokioisten keskustan vieressä on maatalouden esittelypuisto Elonkierto. Myös Elonkierron alueella on useampia rasteja. Muutaman polun yli menee muovinen vesijohtoputki, joka on erittäin liukas polkupyörän renkaan alla. Ole varovainen mikäli huomaat putken kulkevan reitilläsi.
Peruskarttaan on merkitty joitain polkuja. Kaikkien polkujen olemassa oloa ei ole varmistettu. Muutama maastosta hävinnyt polku on poistettu kartasta. Karttaan on myös lisätty muutamia rastin lähestymistä helpottavia polkuja. Ne eivät kuitenkaan aina ole kovin helppoja ajaa pyörällä. Rastien 52, 70 ja 75 lähellä olevat polut vaativat hieman taitavampaa maastopyöräilytaitoa ajaa. Cyclocross-pyörällä noiden polkujen ajaminen on todella vaikeaa.
Peltojen tilannetta ei pystynyt ennakoimaan etukäteen. Näinollen kaikki pellot ovat kiellettyä aluetta. Pellot on monessa paikassa merkitty punaisella rasterilla, mutta mikäli pellon kautta kulkee tie tai polku, jota ei ole rasteroitu, niin sitä saa kulkea.
Kun suunnistusmaasto on isolta osalta taajama-aluetta, niin kilpailijoiden tulee muistaa, että ihmisten pihoihin ei saa mennä. Jotta kisoja pystytään jatkossakin järjestämään, niin emme toivo negatiivista palautetta alueen muilta asukkailta.
Edellisessä osakilpailussa voittaja ehti hakemaan kaikki rastit. Nyt sitä vaaraa ei ole, sillä rasteja on sijoitettu kartan ulkoreunoille sen verran etäälle toisistaan, että eniten rasteja hakeva joukkue joutuu miettimään tarkasti, mitä rasteja hakee.
Karttaan ei tullut lainkaan mittakaavaa, joka on 1:15000. Kartta on MLL:n peruskartta, jonka käyräväli on 5m. Kartassa ei ole ollenkaan niin paljon tietoa, kuin oli Tammelan suunnistuskartassa. Toisaalta kartta on selkeämpi, kun karttakohteita on vähemmän
Kilpailukeskus on Jokioisilla Paanan koululla. Kisakanslia on koulun ruokalassa ja suunnittelutilat ovat myös ruokalassa. Tilaa on hyvin. Pukeutumis- ja peseytymistilat ovat ruokalan vieressä. Kilpailumaksuun ei kuulu ruokailua, mutta ennen kisaa on tarjolla kahvia, teetä ja mehua sekä jotain pientä purtavaa.
Jotta koulun tilat pysyisivät puhtaina, jätäthän ulkokengät ulko-oven lähelle. Sisätiloissa kulku sukkasillaan tai sisäkengillä.
Comments